"Moikka vaan, Mini!"

Olit sitten vielä pakko iskeä mun sydämeen puukko?
Onko sun pakko olla tommonen? Voisit puhua mulle.
Mä toivoisin, että kaikki olisi niinkuin ennen.
Ennen. Mutta mä rupesin kai taas niin helvetin vittumaiseks kai.
En mä oikein tiedä. Itkettää vaan.
Itkettää kaikki, koska ei tunnu mikään olevan hyvin.
Kirjotin tänään sivul lw:n. Angstia. Ahdistaa.
Onko sen pakko olla tommonen? On mullakin tunteet, oli aikasemmin.
Arvaa vaan loukkasko se sillon? Mun sydämeni kuoli sillon.
"Mä en jaksa kuunnella mitään sun teiniraivostumisiasi!" Niin sä sanoit.
Se satutti. Mähän olin silloin sun huudon kohteena.
Kaikki vois mennä niinkuin elokuvissa, mut ei se mee. Elokuvissa kaikki palais normaaliks, välit saatais solmituks.
Mut ei niitä tällä menolla saada. Mua tosiaan ahdistaa taas kamalasti.
Kohta itken, ja se on oikeesti aika harvinaista. En mä itke kenenkään puolesta.

Silloin voi vaan itkeä kun sattuu.
Ja meinaan et sillon ku sattuu fyysisesti,
mut tää henkinen tuska on oikeesti tosi kamalaa. apua. Mä murrun vielä jossain vaiheessa.
Sen on kai pakko olla tommonen. eikä mä en halua itkeä.
Kohta ne kyyneleet on silmissä eikä muhun oo sattunut vielä.
Eilisetkin jäljet näkyy liian hyvn käsivarressa,
ja oon miettiny pääni puhki et mitä pistän huomenna päälle ettei kukaan nää niitä.
Ahdistaa. Apua.
Mä toivoisin et mulle olisi oikeesti joku,
joku joka vois auttaa sillon kun mua ahdistaa ja itkettää.
Joku jolle vois puhua, jonka kainaloon vois ehkä käpertyä, mut ei oo.
Ja ihmiset vaan satuttaa, maailma satuttaa.
Pitäis olla kylmä kuin jää, mutta en mä ainakaan siihen pysty.
Joku näköjään pystyy ja se käyttää sitä toisten tappamiseen.
jos ette tienneet: sanatkin voi tappaa, ja niin ne tekeekin.
mä en halua lisää jälkiä käsivarteen, mutta ehkä niitä vielä tulee.
Aikasemmin en ymmärtäny miten joku voi tahallisesti satuttaa itteään,
mut nyt mä tiedän sen mahdolliseksi.
Se auttaa hetkellisesti ahdistukseen, masennukseen.
Siks sitä tehdään. Siks mä teen sitä. pitääkseni sisäisen kivun loitolla,
vaikkei se kauaa pysy.
se tulee aina takasin tein mä mitä tahansa.
Tunnen melkein joka hetki, miten se puristaa mua rinnasta ja en saa henkeä.
tukehdun ja en kestä enään. Otan ton linkkarin käteeni ja viillän.
toivottavasti siitä ei jää jälkiä. Mitä mä teen jos joku saa tietää?
en tiedä. oon ihan sekasin.
älkää olko tommosia, mä en jaksais sitä. tai paremminin,
mä en kestä enään kovin paljon kauempaa.