Jotenkin kurja ja arvoton olo on kokoajan. En mennyt tänään kouluun,
kun jotenkin en halunnut ja halusin vaan nukkua ja nukkua. 
Mä olen miettinyt minne mä haluan, ja haluisin tosi kovasti torkkeliin, mutta kun.
 en osaa mitään, en pienintäkääm asiaa.
Tuntuu että mua vaan dissataan.
en mä nyt ole vähään aikaan koskenut ainakaan itteeni millään veitsillä,
koska siitä jää jäljet, rumat jäljet, joita inhottaa kattoa.
Mutta sitten kun katoin noi pois haihtuvia jälkiä,
niin mä muistan taas etten haluis kokea kaikkea uudelleen,
ja ne tuntuu antavan vähän voimaa. ne haihtuu pois, sitten pitää ehkä tehä uudet jäljet,
se sattuu, ja helpottaa. leikkasin hiukseni lyhyiksi pari viikkoa takaperin.
noi suhtautu ihan hyvin, ja kun mut patistettiin kampaajalle tasoittamaan noi,
se kampaaja kehu mun leikkuutaitoja ja ehdotti mulle kampaajan ammattia.
ehkä mä unohdan senkin joku päivä.
mietin tossa olisko kolme päivää taaksepäin,
että mä ehkä joskus teen itsemurhan jos samaa rataa jatkuu.
kun silloin mä olisin todennäköisesti lopen kyllästynyt elämään,
ja myös siihen, miltä musta tuntuu. ei kukaan halua tuntea itteään joka hetkeä arvottomaksi ja kurjaksi, ja mitättömäksi. ne on sellaisia juttuja,
 mitkä yleensä auttaa jaksamaan päivästä toiseen. 
Kunpa sitten jaksaisikin.

Sillon joskus tuntuu, ettei jaksa enää ajatella mitä muut ajattelee ittestä.
ja ajattelee, ettei jaksa reagoida, jso joku haukkuu.
mutta sitten kun se kaikki taas toistuu,
niin on itku silmässä ja kääntämässä päätä. ei aina jaksa kuulla loukkauksia,
eikä aina jaksa kuunnella kaikkea mitä ihmiset heittää päin kasvoja.
tuntuu ettei ihmiset yhtään välitä.
onko hauskaa saada ihmiset itkemään, ja onko hauskaa saada ne häpeemään sitä mitä ne on?
onko kaikkien pakko muuttua,
onko maailman oltava sellainen, millainen sä haluat että se olisi?
mä olen aika hemmetin varma, etten ole ainoa,
joka haluaisi että tää maailma olis toisenlainen.
mä toivoisin että se olis sellainen, missä ei tarvitse miettiä,
että pitääkö mun muuttua että mut hyväksytään, tai että mitä mun pitää tehdä,
että mut hyväksytään ja että mä "kuulun joukkoon".
musta olisi hyvä jos maailma olisi sellainen,
missä oikeasti ihmiset eläis ilman syrjimistä.
on se totta, että mä jossain määrin itsekin syrjin jonkinlaisia ihmisiä,
en kiellä sitä, mutta mä sentään tiedän, että mussa itessäkin on parantamisen varaa.
ainakin siinä suhteessa. mutta tarvitsisiko mun muuttua ulkomuodoltani,
koska muut eivät hyväksy sitä, ja haukkuvat ja syrjivät sen takia.